Suomen Kansan Henkimaailman Harmaa Vyöhyke
Suomen Kansan Henkimaailman Harmaa Vyöhyke

Suomen kansan henkimaailman harmaa vyöhyke tulee esille hyvästä kirjoituksesta jossa on ajankohtainen aihe Uusi Suomi netti lehdessä, Suomi ja NATO suhteesta. Sitä voi kutsua paradoksiksi, kaksimielisestä kansasta tai paholaisten henki maailmasta, joka taistelee ihmisten mielistä ja hajottaa ihmiset kahteen eri arvomaailma leiriin.

Suomen Kansan henkimaailman harmaa vyöhyke on sellainen henkinen todellisuus, jossa jokainen ihminen erialueilla joutuu päättämään kenen puoletta pitää ja kenen puolelle päätyy loppujen lopulta.

Henkisillä teoilla ja päätöksillä on seurauksia. Ihmisillä on vastuu yllä pitää rehellinen ja todellinen maailmakuva mielessä. Säännöt miten ihminen valitsee rehellisen todellisen maailmakuvan missä toimii, löytyy Juutalaisten Pyhistä Kirjoituksista (Raamatusta).

Juutalaisten Pyhien Kirjoituksien Toora Ohjeet

2 Mooseksen kirja luku 20, on selkeät ohjeet, miten ajatella järkevää maailmakuvaa.

5 Mooseksen Kijra 30:10-20.

”Teidän tulee totella Adonai, Elohim, ja noudattaa kaikkia hänen käskyjään ja säädöksiään, jotka on kirjoitettu tähän lain kirjaan. Silloin te palaatte taas Adonai luo koko sydämestänne ja sielustanne.

»Tämä laki, jonka minä teille nyt annan, ei ole liian vaikea, ei etäinen eikä salattu.

Se ei ole taivaassa, niin että joutuisitte sanomaan:

’Kuka nousee meidän puolestamme taivaaseen noutamaan sen ja ilmoittaa sen meille, jotta voisimme sitä noudattaa?’

Se ei myöskään ole meren takana, niin että joutuisitte sanomaan:

’Kuka käy hakemassa sen meren takaa ja ilmoittaa sen meille, jotta voisimme sitä noudattaa?’ Se on aivan teidän lähellänne, teidän suussanne ja sydämessänne, valmiina noudatettavaksi.

Israel valinnan edessä

»Minä olen tänään pannut teidän valittavaksenne elämän ja kuoleman, menestyksen ja tuhon.

Jos te noudatatte Adonai, Elohim, lakia, jonka minä teille nyt annan, ja jos rakastatte Adonai, vaellatte hänen teitään ja noudatatte hänen käskyjään, säädöksiään ja määräyksiään, te saatte elää. Teistä tulee suuri kansa, ja Adonai, teidän Elohim, siunaa teitä siinä maassa, jonka nyt menette ottamaan omaksenne.

Mutta minä ilmoitan teille tänään, että jos sydämenne kääntyy pois Adonai ettekä tottele häntä, vaan eksytte kumartamaan ja palvomaan vieraita jumalia, teidät perii tuho ettekä saa kauan elää siinä maassa, jota olette nyt menossa ottamaan haltuunne Jordanin tuolta puolen.

»Taivas ja maa ovat todistajinani, kun nyt sanon: Minä olen pannut teidän valittavaksenne elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen. Valitkaa siis elämä, että te ja teidän jälkeläisenne saisitte elää.

Rakastakaa Adonai, Elohim, totelkaa häntä ja pysykää hänelle uskollisina. Silloin te saatte elää, ja Adonai antaa teidän aina asua siinä maassa, josta hän valalla vannoen antoi lupauksen teidän esi-isillenne Abrahamille, Iisakille ja Jaakobille.»

Ihmistä ei ole luotu elämään viidakon lain mukaan kuin eläimet.

Venäjän raha on vetänyt monia ihmisiä Suomessa menemään harmaalle vyöhykkeelle rahan perässä. Synti on kiusaus, joka vetää ihmisiä puoleensa.

Synnin vetovoima vetää ihmisiä harmaalle vyöhykkeelle, jossa ihmiset haluavat saada kaiken sen mitä on tarjolla mutta ei haluta olla vastuussa mistään.

Neuvostoliitto oli korruptoitunut, ja se sama korruptio vaikutus tuli suomeen harmaana vyöhykkeenä.

Suomen kansan vaivallinen päättäväisyys tuo esille, miten Suomi on vajonnut harmaalle vyöhykkeelle. Se ei kykene tekemän pesäeroa pahuuden ja hyvän väliltä.

NATO merkitsee seisoa ja olla todistaa Hyvyyden puolesta. Se merkitsee olla vastuullinen ihmisen elämän arvoista, moraalisesti ja eettisesti.

Neuvostoliitto veti Suomen harmaalle vyöhykkeelle, jossa rahan himo ja elämän ylpeys teki suuren osan Suomalaisista ylpeitä ja hengellisesti sokeita.  

Synti tekee ihmisistä hengellisesti kuuroja ja sokeita.

Mooses sanoa Israelin kansalle, valitse tänään elämä.

Neuvostoliiton Viidakko Lain Valtio.

Neuvostoliitto alusta lähtien 1922 on ollut pirullisten henkien tuotantoa, joka oli vailla ihmisten älyllistä järkeä. Jumalattomien väkivalta ja anarkia.


Venäjän vallankumouksen takana oli myös pahojen henki maailman voimat.

Mistä se tiedämme asian oleen niin?

Totuuden Henki tulee esille, kun tutkii Juutalaisten Pyhiä Kirjoituksia.

Elämän Luoja ei muutu ihmisten kulttuurin tai ihmisten rappeutumisen kautta tai sen mukana. Elämän Luoja asustaa ulkopuolella aikaa ja tilaa. Elämän Luoja on Ikuisuuden Henki.

Ihmiset yleensä elävät sisällä omaa subjektiivista kuplaa. Ja sen kuplan näkökulmasta ihmiset vääntävät ja väittävät että se YHWH on pienempi kuin heidän subjektiivinen finnitti kupla.

Rehellisyyden henki ottaa moraali arvot ja eettiset periaatteet kunnialla. Eikä sahaa tai viilaa niistä oman mielen mukaiseksi.

Nato Vastustajien Paradoksi.

"Naton vastustajilla on yhteinen paradoksi ja se on pelko ja uho. Pelko siitä, että mitä tapahtuu, jos pahoitamme Venäjän mielettömän mielen. Ja samalla uho siitä, että meillä on riittävän hyvä oma armeija, joka selviää ilman Naton tai muiden apua.

Pelätään sitä, että Venäjä hyökkää, jos liitymme Natoon, mutta Natoon liittymättömyyttä perustellaan sillä, että meillä on tarpeeksi vahva oma puolustus.

Jos meillä on tarpeeksi vahva oma puolustus, niin mitä pelkoa siitä sitten on, jos hiukan saamme Natolta tarvittaessa vahvistusta???

Ja miksi me sitten niin innokkaasti haluamme väliaikaista turvatakuuta, kun meillä on jo nyt riittävä turvatakuu omissa joukoissamme???

Naton vastustajien on niin helvetin vaikea myöntää, että meidän puolustus ei ole riittävä. Jos Venäjä päättää hyökätä maahamme, niin se hyökkää, Venäjä kun ei katso, että meidän puolustuksemme olisi venäläisille mikään pelote. Jos Venäjä pystyy hyökkäämään Ukrainan kimppuun, joka on väkimäärältään 9 kertaa meitä isompi, niin kyllä se Venäjä uskaltaa Suomenkin kimppuun hyökätä.

Mutta mehän emme pelkää, koska meillä on niin vahva armeija, että kyllä me yhdestä Venäjästä selviämme."...............

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/arialsio/nato-vastustajan-paradoksi/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *